keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Elävän ravinnon mantelit - hyvä välipala tai salaatin lisuke


Mietitkö joskus, että mistä saisit terveellistä ja maukasta naposteltavaa?

Hankittuani kuivurin teen usein elävän ravinnon manteleita ja pidän niitä aina käden ulottuvilla; kotona kaapissa, reissussa käsilaukussa jne.

Itse tehdyt ovat mielestäni maukkaampia kuin kaupasta ostetut, sillä silloin saan maustettua ne omalla tavallani.

Luomumanteleista saa elävän ravinnon manteleita kun liottaa niitä esim. yön ja säilyvyyden lisäämiseksi mantelit voi liotuksen jälkeen kuivattaa kuivurissa.

Manteleiden liotus myös moninkertaistaa ravintoaineiden vaikutuksen sekä tekee niistä helpommin sulavia.

Kuivatan mantelit Excalibur -kuivurilla eli tässä yksi hyvä syy hankkia kuivuri - vaikka itselle tai perheelle joululahjaksi. Ja joululahjoista tuli mieleeni, että maustetuista luomumanteleista saat tehtyä maukkaat joululahjat ystäville kun pakkaat ne kivoihin lasipurkkeihin ja purkit sellofaaniin.

Käytän aina luomumanteleita, sillä niissä maku on paljon parempi kuin normilaadussa ja silloin vältyn myös turhilta myrkyiltä ja torjunta-aineilta. Itse tilaan luomumantelit tukusta kaverin kanssa kimppatilauksena.

Elävän ravinnon mantelit:

tarvittava määrä manteleita esim. litra
himalayan suolaa
muita mausteita maun mukaan

Erottele manteleista tummentuneet ja viottuneet pois. Huuhdo luomumanteleita kunnes vesi on kirkasta. Laitan usein mantelit isoon kulhoon veden joukkoon ja hieron niitä toisiinsa. Vaihdan veden ja toistan toimenpiteen kunnes vesi on kirkasta.

Liota manteleita 8-10 h tai yön yli jääkaapissa mieluummin puhdistetussa ja alkalisessa vedessä.
Voit lisätä liotusveteen himalayan tai muuta hyvälaatuista suolaa, jotta saat manteleista suolaisia.

Kaada liotusvesi pois ja kaada mantelit kulhoon. Ripottele manteleiden joukkoon himalayan suolaa ja mausteita maun mukaan. Itse olen ihastunut Steenbergs-luomumerkin Curry Madras mausteeseen.



Anna mausteiden imeytyä n. tunnin ja kaada sitten ylimääräinen mausteliemi pois ja käytä se esim. siemenkastikkeen tai smoothien maustamiseen.

Aseta mantelit kuivurin teflexin päälle ja voit halutessasi ripotella päälle vielä himalayan suolaa. Anna kuivua kuivurissa n. vuorokauden ja kääntele niitä välillä.


Mantelit valmiina pussitettavaksi ja naposteltavaksi. Valmiita elävän ravinnon manteleita voi myös rouhia salaatin sekaan. Mieheni iltapala on usein kulhollinen manteleita Mistify marjanektarilla höystettynä.


Mantelit ovat hyvää proteiinipitoista ruokaa ja sopivat treenaajille hyvin. Saan pidettyä itseni helposti erossa epäterveellisistä herkuista kun manteleita on saatavilla.

Lisätietoa manteleista ja ohjeet mantelimaidon tekemiseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miksi psyllium?

Miksi Psyllium?  Löysin itse psylliumin etsiessäni apua vatsantoiminnan normalisointiin. Psylliumia käytetään usein suoliston terveyden ja r...