lauantai 15. tammikuuta 2011

Myrkkyjä....minussako?

Mats-Eric Nilssonin kirjat Petos Lautasella sekä Aitoa Ruokaa paljastavat miten ruokateollisuus vedättää kuluttajia ja tuo esiin mm. että ihmiset syövät keskimäärin 6-7 kg lisäaineita vuodessa. Yllämainittujen kirjojen myötä moni on tullut tietoisemmaksi ruokien valmistusprosesseista sekä innostunut lukemaan tuotteiden sisältölistauksia tehdäkseen parempia valintoja. 

Teollisuudessa ja kotitalouksissa käytettävät pesuaineet ja hygieniatuotteet lisäävät kemiallista altistusta. Jo pelkästään lihan jalostuksessa käytettävien koneiden pesu- ja desifiointiaineina on sellaisia myrkkyjä, että niistä jää jäämiä tuotteisiin.

Myrkyt ja lisäaineet varastoituvat sisäelimiin, suolistoon, niveliin sekä rasvakudokseen, eivätkä poistu kehosta itsestään.

Kymmenen vuotta sitten kuulin saman, minkä mieheni hautausurakoitsija-ystävä vahvisti muutama kuukausi sitten; hautausmailla on tällä hetkellä ongelmana se, että  ruumiit eivät maadu arvioidussa ajassa.  Syynä on ruuan ja ympäristön mukana tulleet lisäaineet ja myrkyt.

Tutustuin myös hiljattain tutkimukseen, minkä USAn ympäristönsuojeluviranomaiset teettivät vuosien 1974-1992 aikana ihmisiin kertyneistä myrkyistä.Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville mitä myrkkyjä ihmisissä keskimäärin on ja miten paljon.

Näytteitä kerättiin rasvakudoksesta leikkausten ja ruumiinavausten yhteydessä, ne analysoitiin ja rasvakudoksesta löydettiin viisi erittäin myrkyllistä kemiallista yhdistettä:

1) Styreeni - karsinogeeni eli syöpää aiheuttava aine - pakokaasu, tupakansavu, muovisten kertakäyttömukien ja aterimien sekä styroksin raaka-aine 
2) 1.4-Diklooribentseeni -  karsinogeeni eli syöpää aiheuttava aine - hyönteistorjunta-aine, deodoranteissa, desifiointiaineissa
3) Ksyleeni -  erittäin myrkyllinen aine, aiheuttaa päänsärkyä, silmien ärsytystä, huimausta sekä neurologisia häiriöitä -  pakokaasu, maalit, lakkojen ohenne, liimatahrojen poistoaine, liuottimet, tupakansavu
4) Etyylifenoli - karsinogeeni eli syöpää aiheuttava aine - kotitalouksien puhdistus- ja desifiointiaineet, ilmanraikasteet, lattiankiillotusaineet, liimat, tupakansavu
5) Oktakloori-dibentsodioksiini - erityisen myrkyllinen ihmisille; kerääntyy erityisesti rasvakudoksiin ja haimaan, hermostovauriot, sikiövauriot - kunnalliset jätteidenpolttolaitokset, metallinsulatus, kivihiilivoimala, dieselautot. Näiden lisäksi 90-99 % ihmisten kudosnäytteistä havaittiin yhdeksää muuta myrkkyä.

Myrkyt kerääntyvät elimistöömme vähitellen aiheuttaen erilaisia vaivoja. Suolistoon kertyneet myrkyt voivat oireilla seuraavilla tavoilla:  ummetus tai ilmavaivat, päänsärky tai migreeni, krampit myös kuukautiskivut, ihottuma, masennus, peräpukamat, väsymys, ärtymys, mielialanvaihtelut. 

Puhdistus kannattaisi tehdä ennaltaehkäisevässä mielessä ja ajoissa ennen kuin vaivat ehtivät muuttua vakavammaksi.

Mitä keinoja meillä on käytössä myrkkyjen poistamiseen?

1) Tee elimistön syväpuhdistus säännöllisesti, jolloin keho pääsee uudistumaan ja suolisto puhdistumaan terveellisellä tavalla. Valitse kehon detox/puhdistuskuurisi tarkkaan, koska markkinoilla on epäterveellisiä kuureja sekä terveellisiä puhdistuksia. Koska suolistoon kertyy paljon kuona-aineita ja toksiineja, paras kehon puhdistus on sellainen, joka on myös mikrobiomiystävällinen eli mikä tasapainottaa ja ylläpitää suoliston bakteerikantaa.

2) Valitse luomuraaka-aineita tai kotimaisia raaka-aineita 

3) Juo riittävästi vettä ja miel. puhdistettua ja alkalista eli ionisoitua vettä  - voit myös lisätä ionisoituun veteen viherjauhetta, joka ravitsee ja puhdistaa kehoasi

4) Syö tuoreita kasviksia ja vähäglykeemisiä marjoja ja hedelmiä

5) Syö mahdollisimman usein kehoa puhdistavia yrttejä ja ruokia kuten tuoreita vihreitä kasviksia (inkivääri, persilja, pinaatti, selleri, parsakaali, avokado, kurkku, idut, viherpirtelöt)

6) Valitse lisäaineetonta ja prosessoimatonta ruokaa (vältä tuotteita, jossa on E-koodi)

7) Vältä eläinproteiinia, mutta niitä käyttäessäsi suosi luomulihaa ja villiriistaa


8) Käytä luonnollisia ja myrkyttömiä pesuaineita (mm. pesupähkinät) ja huuhteluaineena toimii etikka


9) Käytä iholla luomutuotteita esim. Dr. Hauschka, Provida, Mádara. Hyvälaatuinen luomukookosöljy sopii mm. kosteusvoiteeksi kasvoille ja vartalolle, meikinpoistoaineeksi, aurinkovoiteeksi. Parhaita kookosöljyjä mielestäni ovat Puhdistamon kookosöljy (K-kaupat myy myös) ja Virilo. Cocovin kookosöljyä olen käyttänyt pari isoa purkkia, mutta pettynyt sen laatuun. Cocovin kookosöljy ei ole luomua ja sen haju ja maku on tunkkainen verrattuna edellisiin. 

10) Liiku riittävästi, että saat tarpeeksi happea, hikoiltua sekä aktivoitua lymfakierron esim. kävelyn, hengitysharjoitusten, joogan tai muun itsellesi mieluisan lajin kautta 




4 kommenttia:

  1. Tislattu vesi on raakavedestä tislaamalla aikaansaatua erittäin puhdasta vettä, jota käytetään muun muassa lääketieteellisissä tarkoituksissa. Akuissa käytetään ionipuhdistettua tislattua vettä (ns. akkuvesi), koska se ei johda sähköä. Erittäin puhdasta vettä voidaan aikaansaada käänteisosmoosilla ja ioninvaihdolla.

    VastaaPoista
  2. Tällaisen ioni-vaihdetun veden puhtautta mitataan sähkönjohtavuudella eli mitä puhtaampaa vettä, sitä huonompi sähkönjohtavuus. Ioni-puhdistettu vesi on myrkkyä ihmiselle, koska se imee ympäristöstä kaikki ionit eli suolatasapaino järkkyy jos sitä nauttii.

    VastaaPoista
  3. Halutessanne lisätietoa vedestä, sitä löytyy

    http://www.vedenpuhdistin.fi/

    VastaaPoista
  4. Tiina Susanna, käänteisosmoosilaitteet kyllä puhdistavat vettä, mutta lopputulos on silti pH-arvoltaan hapan vesi jonka juominen on elimistölle haitallista.

    Tavoite ei ole myöskään tislata juomavettä täysin neutraaliksi ja "puhtaaksi", koska silloin menetetään sen hyvät ominaisuudet kuten veden sisältämät mineraalit. Tislattu vesi on terveytensä vaalijalle tarpeen ainostaan mikäli käyttää sitä kolloidisen hopean valmistukseen.

    Vesi-ionisaattorit josta Kati mainitsee toimivat siten, että ensin ne suodattavat vedestä epäpuhtaudet erityyppisillä suodattimilla, jonka jälkeen vesi "ionisoidaan" elektrolyysin avulla. Olennaista on se, että tämän jälkeen hapan vesi ja emäksinen vesi erotetaan kahteen ulostuloon, ja ainoastaan emäksisempi juodaan. Näin kehoon päätyy vain OH- ioneita joita keho käyttää happamien kuona-aineiden neutralisointiin. Niitä riittää, mikäli ruoka- ja juomatottumukset ovat sellaiset mitä suurimmalla osalla suomalaisista.

    Osatavoite tässä, kuten monessa muussakin terveyttä edistävässä toiminnassa (elävä ravinto, maadoittaminen, matalavirtahoidot...) on saada kehoon lisää elektroneja eikä niitä alkalisia mineraaleja / suoloja ryövääviä vetyioneita joita esim. hapan vesi sisältää.

    Vesimolekyylit esiintyvät tyypillisesti monen molekyylin ryppäinä, vesijohtovedessä 15-20 molekyylin ryppäät ovat tavallisia. Vesi-ionisaattori pilkkoo näitä ryppäitä pienempiin osiin (5-6 molekyyliä) jolloin vesi pääsee kulkemaan tehokkaammin mm. solukalvojen läpi. Näin kehon nesteytys, ravinteiden kuljetus sekä kuonan poisto tehostuu. Samasta syystä vahvoja lääkkeitä ei suositella otettavaksi samaan aikaan alkalisoidun veden kanssa - lääkkeiden teho ja imeytyminen saattaa tehostua yli tarkoitetun.

    Loppulisäyksenä voisin todeta, että vesi-ionisaattorit laskevat myös veden pelkistyspotentiaalia (ORP) negatiiviseksi, jolloin vedellä on antioksidanttisia vaikutuksia.

    VastaaPoista